sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22. Luukku

Tällä kertaa taas vähän erilainen luukku, eli kuinka tehdä nukelle pipo.


Käytimme pipoihin Novitan 7 Veljestä -lankaa, se on hommaan aika optimaali. Puhun monikossa, koska toinen pipo piti värin takia tehdä ohuemmasta langasta joka laitettiin kaksin kerroin. Olen aloittelija tässä hommassa, joten äitini joka on jo kunnon pro teki sitten sen.
Virkkuukoukku on kokoa 4,0 mm.
Ohjeet silmukoihin ja tupsuihin löytyvät varmasti netistä, joten en niitä tässä opasta.

Let's Begin!

Aloitetaan ihan perinteisellä aloitussilmukalla.
 
Sen jatkoksi tehdään kuusi tavallista ketjusilmukkaa, tulos on siis 7, kun aloitussilmukkakin lasketaan mukaan.

Yhdistetään ketjun päät piilosilmukalla renkaaksi.
Sen jälkeen tee kaksitoista kiinteää silmukkaa, ja huom! renkaaseen, älä lävistä silmukoita!

Seuraavaan kerrokseen tulee 24 kiinteää silmukkaa, jokaiseen silmukkaan tulee siis kaksi uutta. Taaskaan älä lävistä silmukoita, vaan vie koukku silmukan "alta", kuten kuva osoittaa.

Jatka sitten lisäämällä vain joka toiseen, eli tee yhteen silmukkaan vain yksi uusi, ja seuraavaan kaksi uutta. Seuraavalla kierroksella joka kolmanteen kaksi, ja niin edelleen. Jos pipo alkaa kihartaa liikaa eli siis menee mutkille, hidasta lisäystahtiasi ja tee vaikka yksi kierros ihan ilman lisäyksiä.

Muista aina välillä sovittaa pipoa nukelle. Kun päälaki on tarpeeksi leveä, jätä lisäykset pois. Näin pipo alkaa muuttua "kuppimaiseksi". Jos pipo ei meinaa ruveta millään kääntymään, olet lisäillyt liikaa. Pura siis muutama kerros, ja yritä uudestaan! Jos ei vieläkään onnistu, niin pura enemmän.

Jatka niin kauan kunnes pipo on tarpeeksi syvä.

Jos tahdot pipoosi korvaläpät, etsi sovittamalla oikea kohta missä korva on, ja tee siihen läppä. Tämä läppä on tehty viidestä silmukasta, ja joka kerroksella on hypätty yhden yli. Läpän leveys on tietenkin aivan teistä itsestänne kiinni. :D 
Jos tahdotte samanlaiset narut kuin Marikon pipossa, tehkää vain niin pitkä ketjusilmukkaketju kuin haluatte, ja kiinnittäkää se läpän päähän.

Pipon koko vaihtelee nuken ja mahdollisesti peruukin mukaan. Tämä pipo on tehty Pullipin mitoilla, Dalin piposta tulee luonnollisesti hieman erilainen. Muista sovittaa pipoa tasaisin väliajoin nukkesi päähän, että siitä tulee hyvä!

Pahoittelen tämän luukun myöhäistä ajankohtaa, pipoissa menikin hieman pidempään kuin oletin.
Luukut 23 ja 24 tulevat myöhässä, koska en ole joulua kotona. Mutta kyllä ne kuitenkin tulevat!

lauantai 21. joulukuuta 2013

21. Luukku


Vähän Gigiä, kun sen värimaailma sopi yhteen tuon kuusen ja pakettien kanssa niin kivasti :3













Lähikuvat meikistä:



+ Se on loma ny! Tänään oli eka kokonainen lomapäivä x3


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

18. Luukku

Stock-kroppa -teema jatkuu!

Pahoittelen että nää luukut on näin tylsiä ;_; se johtuu koeviikosta, lähes kaikki aika menee lukemiseen ja harjoitteluun. Mutta huomenne on onneksi viimeinen koe! 

+ Kuka on kahdessadas kommentoija?? :DD

tiistai 17. joulukuuta 2013

17. Luukku

Obitsut ilahduttavat yleensä nukkeilijoita, mutta kaikki eivät niistä pidä:

"Minut on korvattu."
"En ole enää mitään!"
"Minua ei enää tarvita... Minua ei arvosteta..."

maanantai 16. joulukuuta 2013

16. Luukku

. . .

Tämä on väärin!!!


On todella väärin joutua pänttäämään kokeisiin näin lähellä joulua ;_; yyh

Cossivalmistelut Yukiconin toiselle päivälle on vihdoin aloitettu myös täällä :D Ekana päivänä olen siis taas Alice, toisena päivänä olen Faith Connors pelistä Mirror's Edge.
Kuinka moni teistä on tulossa Yukiconiin?

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. Luukku




Vähän Monsterikuvia tällä kertaa :3

Koeviikko alkaa varsinaisesti nyt ensi viikolla, joten en tiedä miten monikuvaisia näistä luukuista tulee. :c Yritän kuitenkin parhaani!

lauantai 14. joulukuuta 2013

14. Luukku


Tajusin tänään että jouluun on enää 10 päivää :o Ollaan jo yli puolivälin!

Ai niin, ja kiitos postausideoista :3

perjantai 13. joulukuuta 2013

13. Luukku

Nori: Siellä se on...

Nori: Stafiren joulukalenteri!!

*Nori kiipeää ylös*

Nori: *vilkaisee* Ketään ei näy...

Nori: Selvä! Kimppuun!!

Stafire: Krhmhm!

Nori: Oho... Eh, ei tässä mitään, siiskun...

Nori: Hei päästä irti!

Stafire: *Laskee alas* Älä koske mun joulukalenteriin >:( *Lähtee*

Nori: Hitto... Se oli niin lähellä. Noh, vielä mä sinne pääsen!



Postauksien ideasammion pohja alkaa uhkaavasti jo häämöttää D: ideoita itetaan siis riemulla vastaan!


torstai 12. joulukuuta 2013

12. Luukku




Viimeinen kuva ilmeisesti vähän pissi. D: Näytti vielä kamerassa hyvältä.

Oh, ainiin, unohdin vastata viimepostauksen kommentteihin. Kiitos kaikille kommentoijille ja kyllä, kuvan Potter oli Liekehtivä Pikari. :D

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. Luukku




Marikohan oli Potter-fani ;D

Tunnistaako joku Potteristi tekstin perusteella, mistä kirjasta on kyse?